Puoli vuotta. Puoli vuotta on pitkä aika ihmisen elämässä. Niiden kuukausien aikana kerkeää tapahtumaan vaikka mitä. Sitä kerkeää täyttää 18. Olla ensimmäistä kertaa oikeasti oman alansa töissä, saada siitä palkkaa ja tajuta kuinka paljon työ viekään päivästä aikaa.
Sitä kerkeää myös ihastumaan. Pahasti. Tajuta kuinka ihanalta tuntuu, kun vatsanpohjaa kutittaa ja toinen on ajatuksissa.
Puolen vuoden aikana kerkeää vahvistaa joitakin ystävyyssuhteita ja viettää unohtumattomia hetkiä rakkaiden parissa. Sitä kerkeää olla onnellinen.
Puolessa vuodessa pystyy myös romahtamaan, tipahtaa sieltä pilvilinnoista kovalle ja kylmälle asfaltille. Polttaa itsensä loppuun, kirota ihmissuhteiden vaikeutta. Puolessa vuodessa pystyy myös menettämään kaiken, jolle on aikaisemmin omistanut ison osan elämästään. Rakkauden liikuntaan, ruokaan, itsensä ylläpitämiseen. Minulle kävi niin.
Kesä oli kiireistä aikaa. Olin jatkuvasti töissä, vuorot vaihtelivat aamuvuorosta iltavuoroon. Päivät olivat pitkiä, työ henkisesti ja fyysisesti rankkaa. Vapaapäivät sitä vietti mieluiten ystävien kanssa ja nautti niistä vähäisistä aurinkoisista päivistä. Niin ja olihan siinä eräs vastakkaisen sukupuolen edustaja mukana. Pitkästä aikaa koin ihastumisen tunteita ja olin onnellinen saamastani huomiosta.
Työpäivän eväiksi valikoitui yleensä helposti saatavilla olevaa ruokaa - sitä mitä kaupasta sattui löytymään. Takahuoneen pöydillä oli hyvin usein jotain hyvää syötävää, kummasti se käsi sinne kekskipaketin sisään eksyi. Ruokatottumukset alkoivat kallistua päälaelleen.
Liikunta alkoi vähentyä. Iltavuoroon mentäessä aamutunnit käytettiin nukkumiseen, aamuvuoron jälkeen sitä tahtoi vain hetken aikaa huilata. Huilimisen jälkeen nähtiin kavereita.
Treenipäivät vähenivät, pian loppuivat kokonaan.
"No kunhan työt loppuu niin aloitan taas kunnon treenit, nyt mennään vähän tälläisellä epäsäännöllisellä rytmillä" - lause alkoi pyöriä päässä. Sitä oli helppo käyttää tekosyynä.
Kesän ja töiden loputtua sama jatkui. Salille lähteminen kävi mielessä, mutta leffailta kavereiden kanssa kiinnosti enemmän.
Ruokakaupassa katse eksyi sinne terveellisten ruokien joukkoon, mutta irtokarkkihyllylle päästyäni ajatus terveellisestä elämästä siirtyi huomiselle.
Sitä huomista ei ikinä tullut.
Paitsi nyt.
Painoani en tiedä, mutta sen tiedän, että en tunne oloani hyväksi. Peilistä ei katso se sama tyttö, joka katsoi toukokuun alussa. Vaikka painoa ei ehkä ole tullut kuin muutama kilo lisää, on olo silti epämukava.
Kerran aikaisemmin pääsin lähelle tavoitettani, miksi menin pilaamaan kaiken? Liikunta, terveellinen ruoka...minä oikeasti nautin siitä. Ja nyt olen päättänyt jatkaa. Päästä takaisin siihen intohimon pisteeseen jossa olin puoli vuotta sitten. Jos entisestä liikunnanvihaajasta sai muokattua liikuntaa rakastavan, niin ehkä tästä nykyisestä "liikunta on ihan kivaa, mutta en vain jaksa"-versiosta saa muokattua sen saman kunnianhimon takaisin.
En odota kaiken tapahtuvan hetkessä. Sen tiedän, että sen aikaisemman itsensä kunnioittamisen, omasta kropastaan huolehtimisen ja kunnianhimon aion saada takaisin. Vaikka se sitten veisi aikaa.
Ehkä myös tunteiden kirjoittaminen ylös voi auttaa. Treeniblogin pitäminen oli aikaisemminkin inspiroivaa. Nyt vain aloitetaan puhtaalta pöydältä. :)
